Hyppää pääsisältöön

Palosaaren luontopolku

Palosaaren luontopolku kiertää kahden kilometrin matkan metsämaisemassa, entisöidyn metsänvartijantilan ympäristössä. Polun varrella voit tutustua erilaisten metsätyyppien lintulajistoon ja puulajeihin. Marja-aikaan kannattaa tähyillä ympärille – Palosaaren lähimetsissä on hyviä marja- ja sieniapajia. Palosaari toimi metsänvartijan tilana 1861–1975. Entisöity tila 1800-luvun tupamiljöineen kuuluu Metsähallituksen vanhimpien metsänvartijatilojen joukkoon. Nykyään Palosaari on Eräpalvelujen mallitila, jonne on perustettu 27 ihannealuetta eri riistalajeille. Tilalle myönnettiin vuonna 2009 kansainvälinen Wildlife Estates -tunnus.

Kaukonrannan kalasatama

Kaukon kalaranta on vanha kalarantamiljöö Pyhäjokisuulla. Pyhäjoen vanhat kalarannat kertovan menneiden vuosisatojen kalastusperinteestä. Kalarannoista lähdettiin pauhaveneillä merelle, sen vajoissa kuivatettiin verkot ja tervattiin veneet. Pyhäjoen kalarannoissa, Kaukon kalarannassa, Jokipuojin kalarannassa ja Parhalahden vanhassa kalasatamassa on kymmeniä suojeltuja vene- ja verkkovajoja sekä kala-aittoja.