Olet tässä
Parhalahti
Parhalahdella sijaitsevat Parhalahden koulun päiväkoti ja esikoulu sekä keväällä 2015 valmistunut Iikkalan ryhmäpäiväkoti. Parhalahden Puutarhayhdistys on rakentanut koulun läheisyyteen Ylimattilan Arboretumin. Parhalahdella sijaitseva Tankokarin kalasataman lintutorni menestyy vuosittain Tornien taisto-lintukisassa erittäin hyvin. Kisan aikana on bongattu yli 100 eri lintulajia. Vanha kalaranta sijaitsee Liminkaojasuulla ja sen läheisyydestä löytyy myös laavu, jossa on tulistelupaikka. Kylällä oli 31.12.2019 asukkaita 343.
Parhalahdelta on helppo lähteä merelle tai metsään. Merelle on lyhyt matka esim. kalastamaan, veneilemään tai melomaan. Merenrannasta löytyy myös yksi kunnan epävirallisista uimarannoista, Kultaranta, joka on saanut nimensä aurinkoisesta ja hiekkaisesta rannastaan. Kyläkeskuksesta lähtevät metsäautotiet houkuttelevat lenkkeilemään tai maastopyöräilemään.
Parhalahden kyläyhdistys järjestää vuosittain mm. Parhalahtipäivän koulun ympäristössä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja on Toni Kippola puh. 044 596 3054 ja sihteeri Kauko Kittilä puh. 0400 797215.