Hyppää pääsisältöön

Vaikuta pyhäjokisten hyvinvointiin – vastaa kunnan kyselyyn

pariskunta ja lapsi

Pyhäjoen kunta kutsuu asukkaita osallistumaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen vastaamalla avoinna olevaan kyselyyn. Kunnan tehtävä ei ole vain järjestää palveluja, vaan myös tukea asukkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vaikka terveyspalveluista vastaa hyvinvointialue Pohde, kunnalla on edelleen merkittävä rooli pyhäjokisten hyvinvoinnin tukemisessa arjen eri osa-alueilla.

Hyvinvointi on paljon muutakin kuin sairauksien hoitoa – se rakentuu esimerkiksi liikkumisesta, yhteisöllisyydestä, turvallisuudesta, sujuvista palveluista ja viihtyisästä elinympäristöstä. Jotta kunta voi tehdä hyviä päätöksiä ja suunnitelmia tulevaisuutta varten, tarvitaan asukkaiden kokemuksiin perustuvaa tietoa. Pelkkä arvaus tai yksittäiset äänekkäät mielipiteet eivät riitä.

Pyhäjoen kunnan hyvinvointi- ja terveyskysely on nyt avattu, ja toivomme mahdollisimman monen pyhäjokisen osallistuvan. Kyselyssä on 7-9 kysymystä ja vastaamiseen kuluu noin 5-10 minuuttia. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, nimettöminä.

Kyselyn tuloksista kerrotaan muun muassa kunnan verkkosivuilla. 

Kysely on avoinna kaksi viikkoa, 10.–24.11.2025

Tee oma äänesi kuuluvaksi ja vaikuta tulevaisuuden Pyhäjokeen!