Tammikuun alussa Pyhäjoen lukiolla järjestettiin kesätyöiltapäivä lukion opiskelijoille ja Saaren koulun yhdeksäsluokkalaisille. Tilaisuuden avasi Pyhäjoen ja Merijärven Yrittäjien puheenjohtaja Saara Mustakallio, jonka jälkeen nuoret tutustuivat työelämän teemoihin eri pisteillä.
Iltapäivän aikana opiskelijat saivat arvokasta tietoa muun muassa Pyhäjoen kesätyöseteleistä, työelämän keskeisistä asiakirjoista, työelämävalmennuksesta, 4H-yrittäjyydestä ja henkilöstövuokrausyrityksistä. Lisäksi avoimia työpaikkoja esittelivät Pyhäjoen Yrittäjät, Pyhäjoen seurakunta, 4H, Arina ja Go-On. Lukion mediatiimin järjestämällä kuvauspisteellä nuoret saivat mahdollisuuden otattaa valokuvan omaa CV:tään varten.
Kesätyöpaikkoja on tarjolla Pyhäjoen kunnan ja Pohteen lisäksi lähes jokaisessa alueen yrityksessä, mikä antaa aktiivisille työnhakijoille hyvät mahdollisuudet löytää juuri heille sopiva kesätyöpaikka.
Kunta tukee nuorten kesätyöllistymistä
Pyhäjoen kunta tukee vuonna 2025 aktiivisesti 15–18-vuotiaiden nuorten kesätyöllistymistä. Vuonna 2007–2010 syntyneet nuoret ovat oikeutettuja hakemaan kesätyöpaikkaa, ja tätä tarkoitusta varten kunta on varannut budjetistaan yli 37 000 euroa. Nuorten työllistymistä tuetaan kesätyösetelien avulla, tarjoamalla työpaikkoja kunnan organisaatioissa sekä mahdollistamalla nuorten omien kesäyritysten perustamisen. Lisätietoja kesätyömahdollisuuksista on saatavilla kunnan verkkosivuilla.
Kesätyöpaikat sosiaali- ja terveysalalla sekä pelastustoimessa
Pohteen toimialoilla on tarjolla monipuolisia kesätyöpaikkoja sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen opiskelijoille ja ammattilaisille. Tehtäviä on esimerkiksi sairaanhoitajille, lähihoitajille, sosionomeille ja hoiva-avustajille. Kesätyöhaku on avoinna maaliskuun loppuun asti, mutta hakemuksia käsitellään jo hakuaikana. Työpaikat ovat Kuntarekry-palvelussa.
Työelämävalmentaja apuna kesätyöhaussa
Kesätöitä hakiessa apua on saatavilla Pyhäjoen työelämävalmentajalta, joka palvelee kunnantalon väistötiloissa Green Energy Towerissa osoitteessa Ollinmäentie 3. Työelämävalmentaja auttaa työnhaun kaikissa vaiheissa.
Lisätietoja ja ajanvarauksen voi tehdä ottamalla yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.
Jonna Kauppila, työelämävalmentaja, 040 135 7086 | jonna.kauppila [at] pyhajoki.fi (jonna[dot]kauppila[at]pyhajoki[dot]fi)
Pyhäjoen ja Merijärven Yrittäjien puheenjohtaja Saara Mustakallio avasi Pyhäjoen lukiolla järjestetyn kesätyötapahtuman.
Lisätietoja:
Jonna Kauppila, työelämävalmentaja, jonna.kauppila [at] pyhajoki.fi (jonna.kauppila@pyhajoki.f)i
Tapani Tuominen, elinvoimajohtaja, tapani.tuominen [at] pyhajoki.fi (tapani[dot]tuominen[at]pyhajoki[dot]fi)